keskiviikko 3. elokuuta 2011

Valkoisemmat hampaat

Olen sen jälkeen kun lopetin tupakoinnin ahkerasti käyttänyt erillaisia valkaisevia hammastahnoja, ja nyt luulen että olen löytänyt parhaan näistä marketti hammastahnoista, olen myös joitakin apteekin tuotteita testannut, mutta pettynyt niihin.

Colgate MaxWhite One, on uusi tuote, jota olen nyt yli pari viikkoa käyttänyt ja olen huomannut sen todella poistavan värjäymiä hampaista. Touteselosteessa lukee että pitäisi harjata hampaat kolme kertaa päivässä, mutta olen huomannut jo normaalin kaksikertaa päivässä, aamulla ja illalla riittävän. Tuoteseloste lupaa astetta valkoisemmat hampaat viikossa, ja pitää minkä lupaa, suosittelen.

On vähän ollut hankaluuksia uuden kameran valkotasapainot säätöjen kanssa, pahoittelut huonoista kuvista. Nyt täytyy kuitenkin lähteä muiden hommien pariin, on paljon siivottavaa, tiskattavaa, pyykättävää.. huoh, no kyllä se tästä kun pääsee alkuun.

tiistai 2. elokuuta 2011

Leffavinkki

Kesä on vähän huonoa aikaa leffojen katseluun, mutta aina ei vain jaksa muuta, silloin on hyvä uppoutua leffojen maailmaan.

Katselin nyt kaverin vinkkaamana Paul (2011) nimisen scifikomedian, joka oli pitkästä aikaa oikeasti hauska komedia. Juoni on yksinkertainen, mutta leffan vitsit pistää pakostikkin hymyilemään ja nauramaan useampaan otteeseen.

En aio spoilata juonta sen enempää, kuva saa kertoa riittävästi. Suosittelen leffan tsekkaamaan ja tekemään omat johtopäätökset tykkäätkö.

Mies! Pidä huolta ihostasi

Jokainen meistä vanhenee, niin valitettavaa kuin se onkin. Vanhenemisen merkkejä vastaan voi kuitenkin jokainen heteromieskin taistella erillaisten hoitotuotteiden avulla. Itsestään huolta pitäminen ei ole enää vain naisten etuoikeus. Väsymys, stressi, huono ruokavalio, aurinko ja ilmansaasteet kaikki vaikuttavat ihoomme negatiivisesti ja jos haluat pysyä nuorekkaana, taistella ihojuonteita, ryppyjä ja ihon ennenaikaista vanhenemista vastaan on toimiin ryhdyttävä heti!

Itse käytän L'oreal men expert ihonhoitotuotteita, jotka olen omalle iholleni hyväksi havainnut. Pesu päivittäin aamulla ja illalla pitää epäpuhtaudet poissa. Pesun jälkeen iho kaipaa kosteutusta, tällöin käytetään omalle ihotyypille sopivaa voidetta ja herkälle silmänympärysiholle omaa voidettaan. Pari kertaa viikossa iho on myös hyvä kuoria, käyttämällä kasvopesugeeliä joka sisältää microrakeita jotka kuorivat ihon kuollutta ihosolukkoa ja syväpuhdistavat samalla.

Näin itse toimin ja pidän huolta ihostani päivittäin. Se ei ole turhamaisuutta vaan itsensä arvostamista. Enään ei asuta luolissa vaan eletään vuotta 2011.

maanantai 1. elokuuta 2011

Maittava iltapala

Nälkä yllätti nyt iltasella ja päätin tehdä kaapin antimista jotain hyvää ja täyttävää jolla pärjää loppuillan. Aineksia tähän reseptiin ei tarvitse kuin ruisleipää, tonnikalaa, meetwurstia, juustoa ja ketsuppia, näitä omasta kaapista löytyy melkeimpä aina.

Ensin repäistään jotain pehmeää ruisleipää uunipellille, päälle vähän ketsuppia, sopivasti tonnikalaa ja yksi kerros meetwurstia, päälle vielä juustoraastetta ja vähän pizzamaustetta tai oreganoa. Leivät uuniin 200 asteeseen noin 8-10 minuutiksi ja maittava iltapala on valmis vaikka teen kanssa nautittavaksi.

Yhden leivän kalorimäärä n. 500 kcal

Teetä ja hunajaa

Tänään sitten tuli viikko sitten sunnuntaina 24.7. tilaamani paketti iHerbistä. Vähän yllätyin kun postinkantaja aamulla soitti ovikelloa ja ojensi paketin minulle. Ennen tilauksissa iHerbistä, on mennyt n. 1½ viikkoa, nyt paketti oli kuitenkin jo viikossa perillä tilauksesta, nopeaa toimintaa.

Olin juuri saanut muutaman euron bonusrahaa iHerb tililleni, pari viikkoa sitten ja päätin tilata vähän jotain taas. Pakettiin tarttui mukaan kaksi 100g purkkia hienoa orgaanisesti tuotettua vihreää teetä ja darjeeling teetä, josta sanotaan että se on teen shamppanjaa, en ole vielä maistanut sitä mutta tulen siitä jonkun makutestin tänne vielä kirjoittamaan.

Muuten tuotteet oli hyvin pakattu, lasinen hunajapurkkikin oli moninkertaiseen kuplamuoviin kääritty jottei hajoa pitkällä matkallaan yhdysvalloista aina tänne pohjolan nurkille asti. Nuo teet on muuten todella hienoissa metallisissa purkeissa joissa on vielä kaksoiskansi niin jottei aromit varmastikkaan pääse haihtumaan pois.

 Kaikki oli hienosti pakattu niin kuin kuvasta näkyy.
Kaupanpäälle sain vielä 12 kpl 300mg vahvuisia, täysin luonnollisesti valmistettuja C-vitamiini tabletteja. Ja pienen pikakahvi näytteen.

Kohta pääseekin lämpöisen teekupposen ääreen, maistelemaan tätä terveellistä vihreää teetä.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Aloitus aina hankalaa

Tervehdys kaikille!

Sanotaan että alku aina hankalaa, ja sitä se todella on kun uuteen ja tuntemattomaan maailmaan hyppää ennakkoluulottomasti mukaan. En ole ennen blogia kirjoittanut, ja oloitan homman opettelun ihan puhtaalta pöydältä. En ole koskaan ollut kova lukutoukka, kirjat onkin jääneet vain hyllyyn pölyttymään, mutta kirjoittaminen ja oman sisällön tuottaminen on ollut lähellä sydäntä. Koska kokonaisen kirjan kirjoittaminen olisi ollut liian suuri pala haukattavaksi, päätin aloittaa kirjoittamalla ajatuksiani blogiin.

Urbaanimies blogin nimenä kuvaa tätä karua urbaania kaupunki ympäristöä, suoranaista betonihelvettiä jossa itsekkin olen koko nuoren ikäni asunut. Kirjoitan blogiin ajatuksiani, itsestäni, ympäristöstä, pieniä ja joskus suurempiakin asioita, omia kokemuksia ja kaikkea sitä ja paljon muuta, tarkemmin en osaa blogin suuntaa arvioida, vaan annan tekstin tulla ja katsoa mitä tästä tulee.