maanantai 1. elokuuta 2011

Teetä ja hunajaa

Tänään sitten tuli viikko sitten sunnuntaina 24.7. tilaamani paketti iHerbistä. Vähän yllätyin kun postinkantaja aamulla soitti ovikelloa ja ojensi paketin minulle. Ennen tilauksissa iHerbistä, on mennyt n. 1½ viikkoa, nyt paketti oli kuitenkin jo viikossa perillä tilauksesta, nopeaa toimintaa.

Olin juuri saanut muutaman euron bonusrahaa iHerb tililleni, pari viikkoa sitten ja päätin tilata vähän jotain taas. Pakettiin tarttui mukaan kaksi 100g purkkia hienoa orgaanisesti tuotettua vihreää teetä ja darjeeling teetä, josta sanotaan että se on teen shamppanjaa, en ole vielä maistanut sitä mutta tulen siitä jonkun makutestin tänne vielä kirjoittamaan.

Muuten tuotteet oli hyvin pakattu, lasinen hunajapurkkikin oli moninkertaiseen kuplamuoviin kääritty jottei hajoa pitkällä matkallaan yhdysvalloista aina tänne pohjolan nurkille asti. Nuo teet on muuten todella hienoissa metallisissa purkeissa joissa on vielä kaksoiskansi niin jottei aromit varmastikkaan pääse haihtumaan pois.

 Kaikki oli hienosti pakattu niin kuin kuvasta näkyy.
Kaupanpäälle sain vielä 12 kpl 300mg vahvuisia, täysin luonnollisesti valmistettuja C-vitamiini tabletteja. Ja pienen pikakahvi näytteen.

Kohta pääseekin lämpöisen teekupposen ääreen, maistelemaan tätä terveellistä vihreää teetä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti